Sandels Open Tour 2018

52 innokasta golffaria (26 paria) kerääntyi klubitalon eteen eilen lauantaina ja valmistautuivat
kamppailemaan voitosta Sandels Open Tour 2018 osakilpailussa. Kaunis kesäilma ja hienot
palkinnot olivat houkutelleet paikalle myös muutamia vierasjoukkueita.

Lyhyen esittelyn jälkeen lähtivät pelaajat kentälle ja tasan kello kymmenen summeri lähetti
koko poppoon liikkeelle. Noin viiden tunnin ahkeroinnin jälkeen ensimmäiset kisaajat saapuivat
maaliin ja suurin osa porukasta kokoontuivat terassille nauttimaan myöhäisestä lounaasta
sekä palkintojen jaosta.

Lähimmäksi lippua (1.85cm) pääsi Emil Lindholm ja pisimmän draivin (noin 300 metriä!) vetäisi
Joona Mäenpää. Pelikaverinsa Mika Mörskyn kanssa hän pokkasi myös ykköspalkinnon ”netto”-
tuloksella 65. Tuloskortissa pojilla oli 10 birdietä ja 8 paaria ja saivat näin tuloksen 62.
Molemmilla on kuitenkin plus-tasoitus joten heidän slope kisassa oli -3 ja he päätyivät brutto-
tulokseen 65 lyöntiä. Samaan tulokseen pääsi Team Smakhus (Kari Itäluoma ja Kenneth
Bredenberg) mutta korkeammalla slopella he olivat kakkosia. Hopee ei oo häpee, molemmat
pokkasi palkinnoksi isot Olvi-laukut täynnä herkkuja! Kolmas sija meni joukkueelle joukkueelle
FC Glid, Jens Sundqvist ja Simon Eklund. Heille myös hienot tuote-palkinnot. Hopea- ja pronssi-
joukkueet ovat molemmat EkeGolfista.

Voittajat, jotka olivat vieraspelaajia, saivat diplomin joka oikeuttaa heidät osallistumaan syksyn
Sandels Open Tour 2018 finaaliin joka käydään Tapiola Golfissa 6.10.2018. Voittajat finaalista
lähtevät 2019 palkintomatkalle Etelä-Afrikkaan, Olvi sponsorina. Seuraava osakilpailu käydään
juhannuspäivänä Ruukkigolfissa.

Iso kiitos Olville hienoista palkinnoista ja vielä isompi kiitos kaikille kisaan osallistujille.
Ja kun Suomen Golftalo vielä piti onnistuneen demotilaisuuden rangella niin voimme todeta että
eilinen golfpäivä oli onnistunut sellainen!

SandelsOpenVinnare2018

Demo pa rangen i juni